Archive for the 'Vuodenajat' Category

Törkeen aikasta!

Tällä viikolla me ollaan herätty jo joka ikinen kaks aamua kello viiskolkytä! Siihen aikaan, mä sanoisin, pienet russelit vielä nukkuu. Tai ainakin mä nukkuisin vielä ainaki tunnin tai kaks helposti pehmeessä mytyssä. Kuitenkin, me noustaan ja mennään pihalle. Ennen kuutta. Sairasta. Sit me ollaan ulkona ja lenkitellään. Se on toisaalta ihan kivaakin, pääsee ekkuna lukeen kaikki pisumeilit ja morningpapersit, ennenko joku muu lukee ne ensin.

Tänä aamuna oli ihan törkeen märkää. Siis niin märkään, että mun tassut meni ihan litslätslotslotslots koko lenkin ajan. Päivällä se loskavesi oli jo sulanu, ja sitten mä juoksin enää asfaltilla olevan puron yli. Se oli niin ku vesi joka valu alas tietä, sen on pakko olla puro!

Nää aikaset aamut on kyllä sairaita, mutta toisaalta, sitten saan olla koko päivän ja nukkua. Ja kun mamma taas tulee kotiin niin mennään ulos heti. Täällä meidän omassa kotona on seinäntakusnaapureita, ja mä en saa kuulemma leikkiä enää yheksän jälkeen illalla. Parhaaseen pömötys aikaan. Tai emmä tiiä miksen mä saa, mutta mamma komentaa oleen hiljaa ku se pelkää että naapurit hermostuu. Sanonpa vaa, että ne varmaa vaan siellä ihaillen kuuntelee kuinka mä retuutan mun Herra Kanaa. Mulla on meinaan sellanenkin.

Arkipäiväistä arkea

Me vietetään mamman kanssa niin arkipäiväistä arkea kuin vaan olla ja voi! Se vaan lukee aamusta iltaan taas johonki sisäänottotesteihin (lääkiksen pääsykokeeseen, toim.huom). Ja mä sit vaan nukustelen sängyllä täällä meidän alakerran opiskeluhuoneessa. Sinänsä en valita, eipä tartte tehä mitään turhaa. Kunhan vaan syän ja nukun. Mut välillä ois ihan kiva saada jotain äksöniä tohon meidän lukutoukkaan. Välillä se ottaa musta valokuvia, kun sen mielestä mä oon niiiiin söpö. Ja oonhan mä, mitä sitä kieltämään!

r21.jpg

Kuinka mä osaankin olla söpösti!

r3.jpg

Oon välillä vähän hellyydenkipee, pus!

Taas meillä on ollu kiire!

Siis mä en oo päässy kertoon mun kuulumisia ainakaan sataantuhanteen päivään, kun mamma vaan tekee muka jotain omia juttujaan eikä se ehdi keskittyyn kirjottaan multa terveisiä kellekkään. Lenkillä mä vaan sohin terveisiä minne sattuu ja sitten me taas mennään. Siis ihan hirmeetä! Miks keväisin iskee aina omituisia kiireitä, niin ku siivouskierrekiire?

Meille kuuluu kuitenki hyvää. Paitsi että mamma menee johonko lonkkakuvatukseen. (kuvaukseen toim.huom) Annetaankohan sille kanssa arvostelu niin kun koirille? Sit mamman mies tulee kohta Suomeen ja me mennään sit lenkuralle kaikki yhessä. Ehkä mä näytän sille mun parhaat kaivuupaikat, jos se on yhtä kiva kun mä muistan sen olleen.

Oon aika hyvä nukkuun. Ai niin, viime viikolla mä olin kipeä, mä vaan kans nukuin ja en syönykään melkeen mitään: Siitä mamma sano että ”taitaa Roope olla vähä kipee, noh tuu ottaan ees kinkkua”, enkä mää menny. Sit mä paranin ja sain ison pömön kaikkien menetettyjen pömötyspäivien korvaamiseks.

img_0812.jpg

Tossa me ollaan menossa kohta ulos ja mä katon mammaa että mitä se oikeen venailee.img_0821.jpg

Sit mä hallitsen kans tän röhnöttämisen aika kiitettävästi.

Lumisia lenkkejä

Me ollaan käyty lumisilla lenkeillä tassuttelemassa. Päivälläkin käytiin sellanen lenkki, että ensin mentiin mäkee ylös, ja mamma karjus mulle että hiljaa, kun mä haukkusin pulkalla laskijoita. Mä olin sitten hiljaa. Sitten me mentiin toisen mäen ylös, mutta siinä ei laskenu kukaan kun se oli autotie. Sitten mentiin pieni metsäpolku ja siitä pääsi pellon reunaan polulle. Siinä me tallusteltiin ja mää haistelin ja nuuskutin ja vainusin ja menin. Sitten me mentiin toisen tien reunaa ja siitä mettätielle. Sieltä me mentiin uudelle asuin alueelle, jossa mamma kattelee taloja ja puhuu ittekseen että ”tollanen talo ois iiihana”. Siitä me mentiin taas mettätielle ja siellä me juostiin. Ja sitten me tultiin kävelytielle ja sitten me vaan käveltiin. Ja mamma sano koko ajan että älävedäälävedeälävedä.

Illalla me mentiin kävelytietä pitkin piiiiiiitkä matka, ja takasin tien toista puolta kotiin. Sitten me mentiin pellolle ja mamma heitti mulle lumipalloja ja mä jahtasin niitä ja kaivoin ja hypin piiiiiiitkiä loikkia. Kotona mä söin ja sitten leikin vähän ja sitten mä menin mun pesään vahtimaan mun lelua ja herkkutikkua, jota mä en oo vielä syönyt vaan mä hautaan sitä. Millasellekohan lenkille me huomenna mennään…

Onnellisina mamman kanssa

Me ollaan oltu onnellisia. Mamma on onnellinen, kun se on rakastunu, ja se vaan kaiket illan puhuu tälle tietokoneelle sinne Saksiin.  Miten voi puhua tietokoneelle? (Älkää kertoko mammalle, mut musta se on aika tärähtäny kun se puhuu koneelle ja siellä olevalle kameralle.)

Ja mä oon ollu onnellinen kun oon päässy ulos ja oon saanu pömöttää! Oon pömöttäny ulkona ja sisällä ja ihan koko ajan melkein. Tänään mamma sanos että mä kävelin remmissä. Siis oon mä ennenki remmissä kävelly, mut nyt mamma sanos, että nimenomaan REMMISSÄ. Eli nätisti, kai. Heh, pitihän mun näyttää sille että kyllä mä osaan käyttäytyäki välillä.

Ja koska me ollaan onnellisia, me käytiin ihanalla lumilenkuralla mun ihanalla lumi pellolla. Siellä mä juoksin ja hypin ja kaivoin ja pemmuutin ja mulla oli tositosi lystiä! Mamma sano että mä meen mun oikeeseen kotiin kahdeks viikkoa kun se lähtee taas Saksaan. Siistiä! Mä pääsen taas syömään seisovasta pöydästä!

Täh?

Kaverit, nyt kaikki aivovoimat käyttöön! Mikä ihme on biootti? Mun sivuille on joku tullu sellasella sanalla, enkä mää tai äispä tiiä mikä se on? Oonks mää jotenki vaarassa ku tollanen mua ettii?

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!

Moi kaikki!

Me ollaan oltu muka niin kiireisiä, ettei me olla ehditty alottaan tän vuoden blogipölinöitä vielä. Mutta äsken mä sanoin mammalle, että raahaas kankkus tonne tietsikalle, nyt kerrotaan kavereille mitä meille kuuluu.

Ensinnäkin se tärkein asia, mulle kuuluu hyvää! Kun pääsin takas mamman luo, oon nauttinu elämästä täysin rinnoin. Oon haistellu ja röhnöttäny, syöny ja juossu, leikkiny ja retuuttanu, pömöttäny ja helliny mammaa. Ja oon päässy mamman isän kanssa puumettälle! Viime viikonloppuna mä olin koko ajan mukana siellä mettällä, ja mä hajustin koko ajan ja kiersin lenkkiä meidän omalla palstalla.

Tänä aamuna sisällä oli reissunhaisua. Mamma pakkaa. Kun me mentiin lenkille, se haisu oli ulkona asti. Mun oli pakko mennä kahdella jalalla ja haisutella. Mutta en mää saanu selville mikä se haisu oli! Kertokaa jos te törmäätte sellaseen haisuun, joka haisee ensin sisällä, ja sit ulkona. Ja sit kun me oltiin sisällä, me kuultiin kolinaa meidän ullakolta. Mun oli pakko huohottaa ja murista ja vähän vinkasta. Sit se kolina loppu. Mamma tosin sanos, että se on vaan harakka, Roope lopeta ja rauhotu. Se ei kans tajua mitään.

Reissun haju selvis mulle hetki sitten, kun mamma raahas matkapakaasinsa yläkertaan kellarista. Se lähtee miehensä luo Saksaan! Ihan vaan viikonlopuks mutta kuitenkin. No, mua se ei niin haittaa, koska mä saan makkaraa tulismaisena! Saksan naapurissa on kuulemma kaks ajokoiraa, jotka aina ulvoo kun niille juttelee. Siistiä, mäkin varmaan alan harjotteleen ulvontaa. Mamma sanos että se aina ulvoo niiden kanssa.

Arvakkaa minkä mä oon saanu!? Sellasen punasen pallon, jota pitää pyöritellä nenällä ja sit kun sitä pyörittelee sieltä tulee ruokaa tai muuta herkkuja! Siis ihan huippu vehjes! Mamma sanos että se kuulemma rauhottaa meikäläisen luonnetta..

Mä meen nyt katsoon mitä se mamma pakkailee. Mä kirjotan sit lisempää myöhemmin! It’s guud tu bii bäk! (Helka, osaakko sää enklantia, ku oot kanssa sieltä rotualkuperää?)

MAMMA TULEE

Mun mamma tulee!!!! Se hakee mut kotiin maanantai-iltapäivänä! Mä taidan pömöttää!!

Pian kotiin (mamman oma)

Maanantaina se on edessä, kotiin paluu. Kuulin tänään, että veljeni antaa minun omia taas Roopen meille. Ihanaa! Olin jo vaikka kuinka monta viikkoa vatvonut, että jos en saakaan enää Robeliskia. Roope tuo elämään jotain rytmiä, kun aamulla noustaan lenkille ennen yhdeksää. Toivottavasti kaikki mitä ennen tänne lähtöä harjoiteltiin ei ole mennyt hukkaan. Saa nähdä millainen kauhukoira sielä tulee…

Ennen kun me Roopen kanssa alettiin kaikki jääkaudet ja käytöskoulut se oli jotakuinkin ok, mutta ei mikään mallikelpoinen koirakansalainen. Kotona se alkoi välillä kukkoilemaan ja vahtimaan paikkoja, murisi jos sohvalla teki enemmän tilaa itselleen niin että koiran piti siirtyä ym. Tein valtavasti töitä sen kanssa joka päivä. Ja lenkillä piti opetella kulkemaan vetämättä. En halunnut heti ostaa kuonopantaa tai vetovaljaita, vaan koitin muita konsteja. Ensimmäisellä lenkillä jolla harjoiteltiin kontaktin ottoa ja nätisti kävelemistä edettiin puoli kilometriä tunnissa. Se kertoo ehkä jotain. Jo kuukauden jälkeen Roope oli kuin eri koira. Se ei enää häslännyt turhia, kun se tiesi mikä sen paikka laumassa on. Se nautti kun harjoittelimme erilaisia temppuja ja nokkeluustehtäviä, ja ennen ruokaa sen piti aina suorittaa tietty temppusarja. Loppujen lopuksi se innoistui aina ulvomaan ja vinkumaan, niin että piti tehdä rauhoitus harjoitukset vielä päälle.

Lopulta kaikki oli ihan kivasti. Tassuja kuivatessa ei enää muristu niin kamalasti, eikä valjaita pois otettaessa välttämättä aina ollenkaan. Jos joku tuli sisälle, ei enää oltu suuna päänä hyppimässä ja vaatimassa tervehdystä ensimmäisenä. Meillä tehdäään muutenkin niin, että koira tervehditään vasta viimeisenä, kun se on rauhoittunut kaikesta tulo tohinasta. Ainakin meillä tuo konsti on tepsinyt.

Olen iloinen kun saan taas Roopen kotiin. Aion hankkia joululahjoja myös koiralle, se on ne tänä vuonna kirkkaasti ansainnut. Uutta vilttiä tuo näyttää tahtonevan…

Maanantai-iltana saan taas sulkea rakkaan russelini syliini. On se niin monet itkuni katsellut ja kuunnellut. Enkä sitä mihinkään vaihtais, vaikka se sellainen sekopää välillä onkin!

Mä haluan jouluks mamman luo

Mä tajusin täsä yks aamu kun olin aamupisulla, että kohta on talvi ja sit on joulu! Ja koska mä aloin tekeen sitä mun lahjalistaa jo, niin mä meen taas vähän pidemmälle. Mä haluan jouluks mamman luo ja mamman kotiin. Koska siellä mä saan joululahjoja, ihan varmana saan! Viime jouluna kun mamman ja sen ex-mies oli Kemiksessä joulun, ja mä olin mun omassa kotona, mä en saanu lahjoja! Ihan hirmeetä! Vaiks mä olin ollu koko vuoden ihan kiltti, niin mä en saanu mitään. En ees kinkkua!

Niin nyt mä oon päättäny, et haluun mamman luo jouluks. Mä ootan jo maha kurnien ja vesi kielellä mun jouluateriaa! Jos sais vähän mummun tekemää maksalaatikkoo, kinkkua siihen päälle… ja sit tietty riisipuuroo! Siis mä oon niin sitä mieltä, et mullekin pitää antaa mahollisuus osallistua sen mantelisen asian etsintään.  Oikeestaan mä haluisin että ois jo joulu. Kun sit mamma ois koton.

Mä kuvittelen kuinka me mentäs yhdessä jouluaamuna ulos aamulenkuralle ja sit mä haistelisin pisumeilejä naapurin Vasjalta ja Sallalta. Ja vainuisin pupun jälkiä pitkin pellolla. Sit kun me tultais kotiin niin mä saisin ruokaa. Ja sit oisin mamman kanssa sohvalla. Ja koko päivä me vaan syötäis ja mäkin saisin kinkkua. Sit illalla me avattais kauheena lahjoja, ja mäkin saisin. Sen uuden viltin, ja leluja, vingutettavia, ja sikasipsejäkin! Mä repisin niitä ah, niin ihania papereita auki ja heiluttaisin häntää ihan virmana. Sit mä oisin joka valokuvassa mitä otetaan. Sit illalla mä menisin varmaan joulusaunaan. Ja ulos taas. Juoksisin ja peuhaisin, ehkä mulla ois villatakki päällä jos ois kauheen kylmä.  Sit mä söisin taas, kinkkua ja kaikkee hyvää, ja nukkuisin sit sen illan ja kävisin aina kattomassa saisinko lisää jouluherkkuja.

Jouluna mä nään myös taas sen mamman miehen. Musta se vaikutti oikeen kivalta, se ei ollu sellanen ärsyttävä. Eikä siitä tullu sellasta vainua, et mä oisin alkanu muriseen. Sen kanssa me varmaan mennään uloskin.

Mun on ikävä mun mammaa. Mä meen tästä omaan petiini ja hautaudun sinne. Voi kun sit kun mä heräisin niin mamma olis taas kotona. Tai ainaki sit pian siitä kun mä herään. No okei, siinä välissä mun on kyllä pakko mennä haukkuun pihan oravat ja harakat.  Ettei ne tee pesää mun oikeen isännän veneen päälle.


Viikon kuva

joulukuu 2021
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031